lauantai 24. toukokuuta 2014

24.5 2014

Lasketaanko ruohonleikkuu kuntoiluksi? Siinä tapauksessa olen tänä aamuna kuntoillut neljä tuntia ruohonleikkurin kanssa. Päivän viisain päätös oli herätä jo seitsemältä ja mennä hommiin, vaikka se aamu-uniselle onkin hieman haasteellista. Viimeiset metrit ajelin nimittäin klo 11.30 mielettömässä helteessä ja päässä alkoi jo surista, aamulla oli huomattavasti mukavampaa. Nyt on kiva jatkaa työntekoa sisällä viileässä, ompelukone kutsuu ja pari päivää sitten vaivannut luomisummetus on helpottanut. Juhuu, homma luistaa taas!

Perjantai-aamuna nousin vaakaamaan itseäni vähän apein mielin - ja melkein putosin puntarilta kun näkyvissä oli lukuja joita ei ole näkynyt pariin vuoteen - 97,8 !!!!! Joku ajattelisi että voi KAUHEAA kun tuo on lihava - no, olenhan minä juu, mutta minulle nuo numerot ovat aivan ihania!! Ne nimittäin tarkoittavat että olen nyt laihtunut melkein 15 kiloa!!!!

Ihan varma en nyt ole mistä johtuu, että parissa päivässä katosi kaksi kiloa, mutta epäilen seuraavia syitä: a) kk-kierto turvotti, b) olen pari päivää ottanut kokonaisen nesteenpoistopillerin puolikkaan sijaan ja c) paastopäivä onnistui torstaina hyvin, kalorit pysyivät sallituissa rajoissa (aina ne eivät sitä tee varmaankaan, kun en mittaa) - ai niin ja d) olen hyötyliikkunut puutarhassa lähes joka päivä. Tuosta nesteenpoistopilleristä haluaisin kokonaan eroon, mutta sitä on ollut nyt pakko käyttää kun epäilen nestekertymää jossain päin kehoa. Pelkään kihtiä ihan hirveästi ja siksi tuota lääkettä ei pitäisikään syödä, mutta..No, toivotaan että loppuisi pian.

Eilen heitimme myös talviturkit mereen, lämpötila vedessä noin 15 astetta. Ei siellä paljon uida voinut, liikkuminen sattui kun vesi oli niin kylmää. Mietin että pitäisi hommata se oma vesijuoksuvyö pian, sitten tuleekin kuntoilua joka ikinen päivä, jipii!!

Aamulla koin valtavan ahaa-elämyksen. Melkein joka kesä olen nimittäin ajatellut että voi kun nyt pystyisi olemaan dieetillä, kesällä tulee niin paljon liikuntaa että paino putoaisi helpommin. JA NYT MINÄ OLEN DIEETILLÄ JA VOIN HYÖDYNTÄÄ JOKA IKISEN LIIKKUMISTUOKION JA -MUODON!!!!

Tänään siis positiivisissa tunnelmissa.... :D Ja nyt, ompelukoneen kimppuun!

4 kommenttia:

  1. Terve ja onneks olkoon.lukemat näyttää hyvältä.itsellä on vielä 1.5 g pudotettavaa et pääsisin alle sadan. itsellä meinas usko loppua kun paino junnas siinä 103 kg.ny onneks taas pudotusta. ylellä muuten oli viimeviikolla juttua 5:2 paastosta, jos satuit huomaamaan, jatketaan samaa rataa. BLUES MAN

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Näyttää toimivan tuo dieetti. Väliaikakuvat olisivat hauskoja ;)

    VastaaPoista
  3. Blues man: tsemppiä, älä anna periksi! Kyllä se paino minullakin on junnannut parikin viikkoa paikallaan, mutta ei hötkyillä! Onhan näiden kilojen keräämiseenkin mennyt aika pitkä aika joten eivät ne ihan heti lähde pois ;) Ei anneta periksi!!
    Anonyymi: Kiitos! Kiva että tulit lukemaan!

    VastaaPoista
  4. Moi! Pitkästä aikaa tulin lukemaan blogiasi ja täällähän olikin hyviä uutisia. Hienoa ja tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista