Perjantaiaamuna tunsin itseni hoikemmaksi kuin koskaan ja tanssahtelin tyytyväisenä puntarille. Se näytti kilon enemmän kuin tiistaina. Höh. Mutta tästähän me emme lannistu vaan porskutamme eteenpäin. Suunta on pitkällä aikavälillä kuitenkin alaspäin - ja tässä tapauksessahan se on hyvä juttu, vai kuinka ;) Laskeskelin juuri että olen nyt ollut viiskakkosella noin yhdeksän kuukautta ja painoa on nyt siis pudonnut 18 kiloa. Se tarkoittaa keksimäärin kaksi kiloa kuukaudessa, eli puoli kiloa viikossa. Se on tietääkseni suositusten mukaan ihanteellinen pudotus, silloin kun tavoitellaan pysyvää tilaa, ei vain nopeaa laihtumista. Toki alussa painoa putosi vauhdilla, liikuin enemmän ja jaksoin normipäivinäkin olla tiukempi. En silti ala nyt ruoskia itseäni "miksi et enää pysy tiukalla linjalla"-tyyliin. Tiedän ja tunnen itseni. Syyllistäminen, pakottaminen ja itseni ruoskiminen eivät tuota hyvää tulosta. On muistettava olla itseään kohtaan myös lempeä, menemättä kuitenkaan lepsuilun puolelle.
Oikeastaan pompahdin kirjoittamaan teille tänäänkin koska edellinen postaus sai aikaan reaktion. Puhuin "nimeltä mainitsemattoman" kommentista ja sain siihen palautetta. Se, onko kyseessä yksi ja sama nimeltä mainitsematon, jää tosin epäselväksi. Toivon ettei asiaa jäänyt pohtimaan useampikin nimetön henkilö, se kun ei tässä ollut se avainasia. Jos olisin halunnut kiinnittää huomion johonkuhun yksittäiseen henkilöön, olisin toki voinut mainita nimen. Mutta kun en sitä halunnut, vaan enemmänkin huomion lausuttuun kommenttiin.
Niin, myönnetään, pahoitin siitä ensin mieleni. Ihminen jolla ei ole itsellä paino-ongelmia, ei voi tietää minkälaisten myllyjen läpi ylipainoinen henkilö on mennyt. Hän ei voi myöskään tietää, kuinka suuri asia jo muutamasta kilosta eroon pääseminen on. Tämän ymmärtää vain toinen saman läpikäynyt henkilö. Siksi on siis luonnollista, että joskus tulee paha mieli. Ylipainoisiin ihmisiin kohdistetaan aika useinkin sanoja, jotka pureutuvat läskien alla olevaan mieleen ja sydämeen, vaikka sanoja ei edes loukkaamaan olisi tarkoittanut.
Mutta asialla on myös toinen puoli. Molemmat kommentit saivat aikaan myös positiivista mietiskelyä. Oli ihan hyvä itsekin jäädä miettimään, mistä omat paino-ongelmat juontavat juurensa. Alkuperää ei aina ole helppo löytää, joskus on vaikeaa myös olla itselleen riittävän rehellinen. Oletko sinä joka tätä luet, ja kamppailet ehkä liikakilojen kanssa, miettinyt asiaa tältä kannalta? Oletko löytänyt syitä omaan ylipainoosi? Tähän ei tarvitse välttämättä vastata, onhan kysymys aika henkilökohtainen. Mutta esitän sen retorisena Sitä voi olla mielenkiintoista miettiä, vaikka sitten vain omassa mielessään.
Toinen kommentti "mihin on hävinnyt ystävällinen ja positiivinen Laura" sai minut myös ajattelemaan, mikä on aina hyvä. Mietin, onko yhdeksän kuukauden elämäntaparemontti muuttanut minua ihmisenä? Sen voin sanoa ihan heti, että reagointi kielteiseen kommenttiin ei tee minusta epäystävällistä ja negatiivista ;) Mutta olenko muuttunut jotenkin muuten?
Uskoisin että olen saanut lisää itseluottamusta. Huonon itsetunnon kanssa olen taistellut niin pitkään kun voin muistaa. Syytä tähän en tiedä vieläkään. Minua on aina rakastettu, enkä koe että olisin joutunut kuulemaan olevani epäonnistunut tai muuta kielteistä, ainakaan läheisiltäni, jotka tässä ovat avainasemassa. Aikaisemmat lässähdykset painonpudotuksen saralla ovat syöneet omanarvontuntoa vielä lisää. Viiskakkosen myötä on koko ajatuskuva muuttunut. Ette usko miten mullistava kokemus se on ollut, vieläpä tässä iässä! Oppia ihan oikeasti rakastamaan itseään, olemaan tyytyväinen saavutukseensa ja oppimaan myös armollisuutta, että pienet repsahdukset eivät olekaan kaiken loppu vaan ainoastaan pieni notkahdus. Jos polvet notkahtavat, emmehän silloinkaan lysähdä lattialle ja ala hokea että "en minä osaa enää kävellä" :D Sisäinen ryhtini on oiennut, ulkoiseen ryhtiin olisi hyvä saada se rautakorsetti avuksi. Hieman hmm.. "etupainoisena" olen vuosikaudet kävellyt hieman "lysyssä", tätä ei olekaan niin helppo korjata..
Voi olla että minusta on tullut myös rohkeampi. Kun tajuaa pystyvänsä jossain elämän alueella suurempiin tekoihin kuin olisi luullut, on tie auki tähtiin. No, ainakin teoriassa, mutta kuitenkin. Kyllä se eittämättä vaikuttaa siihen, miten elämäänsä sen jälkeen kulkee.
Siispä sinä "nimeltä mainitsematon", älä ole pahoillasi kommentistasi. Se sai aikaan monta hyvää ajatusta :)
Jotta tämä nyt ei menisi liian syvälliseksi, kevennetään tähän loppuun: tiedättekö tunteen kun vaatekaupassa tai kirpputorilla kokeilet vaatetta ja toteat sen olevan hieman liian tiukka? Ajatus: "ostan sen silti, jos vaikka vähän laihtuisin", on lähinnä itsensä pettämistä. Yleensähän käy kuitenkin toisinpäin. Kyseinen vaate joutuu kasaan muiden "kutistuneiden" vaatteiden kanssa..No, eilen kokeilin ihanaa eläinkuosista pusakkaa ja se tosiaan oli ehkä ihan hieman jämpti. Ajattelin: ostan sen silti, kohta olen kuitenkin vähän hoikempi". Ja tiedättekö mitä? Tällä kertaa se onkin ihan totta, eikä vain harha-ajatus!!! Mukavaa viikonloppua!!
ps. Tuli tässä mieleen, että jos joku haluaa keskustella kirjoittamieni asioiden tiimoilta tai kysyä jotain esim. dieettiin liittyvää mieluummin yksityisesti kuin tässä näkyvin julkisin kommentein, saa minuun toki ottaa yhteyttä myös sähköpostilla, osoite on laura.sychold(at)gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti