Olin jo laittanut koneen kiinni tältä päivältä - mutta sitten näin silmissäni ryhmän ihmisiä, jotka toivorikkaana odottavat pitkin Suomea, että sanoisin jotain. Yritin ensin olla välittämättä tuon mielikuvan luomasta äänestä - mutta se kasvoi niin suureksi meteliksi, että eihän siinä muu auttanut kuin löytää tiensä tänne. Toivottavasti nyt sitten huomaatte että olen käynyt jotain tänne satuilemassa..Ettei se mielikuva ollut täysin mielikuvituksen tuotetta meinaan... :)
Paastorintamalle kuuluu hyvää, kuten elämään kesäisessä saaristossa noin muutenkin. Yrittäjäpuolella on kiire, tuntuu että kaikki asiat tapahtuvat kesällä. Aiemmin mainittujen lisäksi työllistävät myös toimittajan työt, kesä on hyvää aikaa tehdä kotijuttuja. Siinä sivussa pitäisi myös ehtiä nauttia kesästä, ennenkuin se livahtaa ohi.
Tänä aamuna näkyi va'an näytössä taas se ihana 7, toisena numerona siis. En olisi uskonut että näyttää noin hyvää, olo oli kovin turvonnut vaikka eilen paastopäivä olikin. Vatsan pömppöturvotuksen kanssa on jostain syystä ollut nyt ongelmia, syy vielä tuntematon. Mitään allergioita ei pitäisi olla.
Se että tulos oli hyvä ei toisaalta hämmästytä, eilinen meni sen verran liikunnan puolelle. Aloitin aamulla seitsemän jälkeen ruohonleikkuun - ja jatkoin sellaiset viisi tuntia. Sää oli niin sopiva, ei suoraan auringonpaistetta vaan pilvipoutaa, aamulla oli jopa ihanan viileää. En kestä hellettä kovin hyvin, joten kaikki työt on tehtävä aamulla. Mikäs sen ihanampaa. Meillä on sähköleikkuri jonka leikkausala on aika kapea, siksi työ on hidasta. Mutta tuli sitä lääniä kai jotain 3000 neliömetriä "imuroitua". Nyt kelpaa ihastella työn jälkeä, vähän aikaa...
Eilen ei ollut mitään vaikeuksia juoda riittävästi, hiki tuli jo pelkästä ajattelustakin.
Olen muuten huomannut että paastopäivinä aktiivisuus menee helposti melkein maanisuuden puolelle. Siis ei mitenkään sairaassa mielessä, vaan koska energiaa tuntuu vaan riittävän. Viime maanantaina huomasin myös että nälkä alkoi tehdä sen verran kiusaa alkuillasta että oli laitettava täysi vauhti päälle, vaikka olinkin paiskinut hommia täysillä koko päivän. Paljon tuli saatua aikaiseksi, siitä oli hyvä mieli. Ja se nälkä, se meni tosiaan ohi. Tämä on asia, joka on hyvä muistaa, kun tuntuu että sisuskalut kääntyvät väärin päin nälän tunteen takia. Se nälkä ei jatka kasvuaan ikuisesti, ollen lopuksi pelottava jättikokoinen mörkö, joka saa syömään kaiken eteen tulevan. Se on tunne, joka laantuu ja rauhoittuu. Olin itsekin oikein hämmästynyt, että suhteellisen kova nälän tunne todella katosi kokonaan parin tunnin työskentelyn jälkeen, yksi syy oli varmasti se, etten ajatellut sitä yhtään. Jos tunteelle antaa huomiota ja tilaa, se nostaa päätään ja alkaa huutaa kovemmalla äänellä.
Muistutan todennäköisesti paastopäivinä Duracell-pupua, jonka paristo kestää yhden päivän täyttä vauhtia. Iltaa kohti alkaa vauhti hiipua, ja nukkumaan mennessä olenkin sitten jo aika kypsä kana. Tosin ylikierroksilla loikkiminen voi tehdä hieman ylivireiseksi, eikä nukahtaminen ole ihan helppoa. Yleensä viimeinen ajatus on että "ihanaa, aamulla saan taas voileipiä aamupalaksi". Ja kun se aamu koittaa, on pahin himo jo laantunut, tosin syön aamiaiseni ihan hyvillä mielin. Olenhan taas selvinnyt yhdestä onnistuneesta paastopäivästä :)
(Se näkyy naamasta - että on kadottanut jonnekin 15 kiloa ;) )
No kyllä täällä jo vähän ihmeteltiin, että missäs sie oot :) Mutta kun olit jo aikaisemmin varoittanut, että kiirettä pitää...niin eihän se auttanut kuin odotella postauksia :) Hyvin sulla kilot tippuu ja näkyy kyllä kuvastakin, onnittelut! Mie katson peilikuvaani, enkä näe mitään muutosta...tosin mulla tippuu nyt todella hitaasti, jos ollenkaan. Mutta uskon ja luotan siihen, että jotain tapahtuu kuitenkin :) Ei muuta kuin tsemppiä meille kaikille paastoajille jatkoonkin <3 t. Sirpa
VastaaPoistaHei Sirpa: Eikö ole muuten hassua kun uuteen painoonsa jotenkin tottuu, sillä seurauksella että sitten ei enää välttämättä näe tapahtuneita muutoksia? Olen itsekin huomannut sen, välillä jopa tulee sellainen älytön ajatus että olen taas palannut samaan painoon kuin mistä lähdin...Ehkä se on vaan niin, että keho tottuu uuteen painoon ja siitä tulee oma ja jokapäiväinen, entinen on jäänyt taakse ja tämä on uusi minä. Mutta samalla kun siihen tottuu, tulee myös se hämäävä tunne että muutosta ei olekaan tapahtunut. Toisten reaktioista ehkä voimakkaammin huomaa, että muutosta ON todella tapahtunut :) Joten eikun vaan eteenpäin!
VastaaPoista