Kesken laittianlakaisun piti ihan pysähtyä ja sanoa ääneen: hyvänen aika, ei pitäisi kestää enää kovin kauan kun voin sanoa laihtuneeni 20 kiloa!!! Se oli niin merkittävä ajatus että sitä piti ihan hetki sulatella. Niin, vielä on siis matkaa, aamulla vaaka näytti 95,7 kg - mutta se tarkoittaa sitä, että kohta on poissa jo 17 kiloa!!!
Vaikka taival yhdessä viiskakkosen kanssa ei ole ollut pelkkää päivänpaistetta, voin ihan rehellisesti sanoa, että ikinä koskaan milloinkaan en ole ollut yhtä kivuttomalla dieetillä. En oikeastaan haluaisi edes käyttää tuota dieetti-sanaa, olisi aivan oikein puhua mieluummin elämäntavasta. Tämä kun ei ole mikään pikalaihdutus vaan kulkee mukana elämässä pitkään, tasapainotuspäivien kanssa ehkä jopa pysyvästi. Mutta se ei ahdista eikä lannista, koska on niin paljon mitä SAA tehdä ja niin vähän mitä EI SAA :)
Eilinen paastopäivä piti sisällään paljon aktiviteetteja, se on ehdottomasti se paras menetelmä. Ei saa jäädä miettimään ruokaan ja syömiseen liittyviä asioita. Pihan siivousta, lenkkeilyä koiran kanssa, uimista. Illalla oli sortuminen kyllä aika lähellä, hetken tuli sellainen "hällä väliä-olo" joka on ehkä suurin haasteeni paastopäivinä. "Mitä väliä, muutenkin on olo kurja ja kuka siitä sitten välittää jos menee pieleen" on päähän putkahtava mörkö joka on ajettava kiireen vilkkaa mäkeen jos mielii onnistua. Kalorimäärää en tiedä mihin lopulta päädyin, vähän meni yli 500, mutta ei se haittaa. Totaalista pyllähdystä ei kuitenkaan tapahtunut ja fyysinen liikkuminen edesauttoi varmasti päivän onnistumista.
Tänään olen miettinyt myös sitä, miksi suomalainen terveyslehdistö tuntuu edelleen olevan aika paljon jäljessä ruotsalaisesta. Lainasin kirjastosta nipun Må bra-lehtiä, ja ne ovat pullollaan 5:2-artikkeleita ja reseptejä. Suuri tukholmalainen sairaala on myös aloittanut tutkimukset koskien tätä pätkäpaastoa. Onko Suomessa vastaavaa? Luulisi että tällaiset ilmiöt olisivat todella mielenkiintoisia tutkimuskohteita, varsinkin kun kyseessä on dieetti, jonka vaikutukset pitäisivät olla terveydelle pelkästään positiiviset. Vai onko peräti niin, etteivät tutkivat tahot suhtaudukaan tällaiseen suosiollisesti? Hyvänen aika, ihmisethän saattavat jopa parantua, kukas niitä lääkkeitä sitten ostaa? Niin niin, saatan kuulostaa ilkeältä - mutta uskoisin että jokainen aikaansa seuraava ihminen on jo tajunnut, että lääketeollisuudessa pyöritellään isoja rahoja, ja ikävä kyllä monet hoitavat tahot pyörivät mukana samassa karusellissa. On toki lääkkeitä, jotka ovat elintärkeitä, enkä tarkoita tässä nyt niitä. Välillä kuitenkin tuntuu, että jos joku löytää lääkkeettömän parannuskeinon johonkin sairauteen, siitä ei ollakaan varauksettoman iloisia, ainakaan siinä määrin kuin pitäisi...
No, mitäs tuosta. Jokainen on vastuussa omasta terveydestään ja onneksi itsestään huolehtimista ei ole missään laissa kielletty, eikä se kuulu verotettaviin hyödykkeisiin ;) Jatkuu siis... :D
Ai niin - kolmen päivän öljyllä liottamisen ja tänään terveyskeskuksessa huuhtomisen ansiosta olen taas hyvin herkkäkorvainen. Tulehdusta ei onneksi löytynyt. Sitä vaan tässä mietin että miksi kaikki ovat niin kovaäänisiä..?? ;)
No moikka!
VastaaPoistaVihdoinkin kerkesin tännekin, on ollut yhtä haipakkaa taas tämä loma-aika. Ja olet oikeassa, paastopäivät menevät helpoiten, kun on paaaaaaaljon kaikenlaista tekemistä ;)
Eikö muuten olekin mahtava tunne, kun sisäistää tuon tuloksen, johon olet päässyt? Ja loppupeleissä niin vähällä vaivalla :) Itse, vaikkakin vasta sen kahdeksan kiloa pudottaneena, ihmettelen vanhoja kesävaatteitani, että mikä niille oikein on tullut. Ovatko todellakin väljistyneet kaapissa...hmm...
Olen muuten samaa mieltä kanssasi siitä, että tuntuu kuin täällä Suomessa todellakin pelättäisiin sitä, että ihmiset saattaisivat parantua jollakin THL:n vastaisella tavalla. Kuka niitä lääkkeitä sitten söisi? Huoli on kova enemmänkin lääketehtaitten kuin sairastavien ihmisten puolesta. Jos ihminen parantuu/laihtuu jollain vaihtoehtoisella tai muulla THL:n vastaisella tavalla, se on vähän niin kuin "väärin parannettu" ,heh. Pistää miettimään. Ei nyt millään hirveällä paatoksella, mutta kuitenkin.
Mulla piti olla paastopäivä huomenissa, mutta kun aamu lähti jotenkin niin keveästi liikkeelle - niin päätinkin pitää sen tänään. Aamupäivällä vaateostoksilla poitsun kanssa kahvin ja kananmunan voimalla :) Iltapäivästä hieman grillattua makkaraa runsaan salaatin kera ulkona ruoasta ja säästä nauttien. Ja kohta pihahommiin ja ehkä vielä pyöräilemään.
Hyvin menee mutta menköön ;) t. Sirpa
On kyllä mahtava saavutus tuo parikymmentä karistettua kiloa! Onnea!!
VastaaPoistaItse olen jo useamman vuoden liikkunut lukemissa, joissa painoindeksini on piirun verran päälle normaalipainon. Kyse ei ole kuin 2-3 ylikilon karistamisesta, jotta painoindeksini olisi 25. Ajattelen toki asiaa järjelläkin, kun olo on hyvä ja syö suhtkoht terveellisesti, ei pidä liikaa tuijottaa vaa'an lukemaa. Sitä paitsi en edes haluakaan tavoitella kovin olemusta. Nuorena olin hoikka ja tuntui etten lihonut vaikka olisin syönyt mitä. Neljän lapsen jälkeen painan n. 10 kg enemmän kuin ennen raskauksia. Olen jonkun laihdutussession jälkeen todennut, että jotta paino myös pysyisi yhtä pienissä lukemissa kuin silloin kauan sitten, joudun todellakin rajoittamaan ruokamäärää ja herkutettelua. Eli kun elopainoa on enemmän, kulutan myös hieman enemmän ja voin lihomatta syödä hieman enemmän... ;) Mieluummin olen muutaman kilon painavampi ja nautin ruoasta ja juomasta kuin hirmu hoikka ja vahdin suupaloja.
Tulipa pitkä pohjustus asialle, joka siis oli, että onkohan todella niin, että kilot lähtevät helpommin jos karistettavaa on enemmän - minusta kun tuntuu että alkubuustin jälkeen olen jälleen kerran jämähtänyt tiettyyn vaakalukemaan ja se normaalipainon raja vaan ei tunnu tulevan sieltä millään! Ehkä vain sitten pitäisi vielä enemmän myös normaaliruoan päivinä keventää? Ja että nelikymppisenä se aineenvaihdunta todellakin tekee tepposet ja laihduttaminen on vaikeampaa kuin nuorena?
Minä aloitin viiskakkosen juurikin lievän ylipainon puolelta, eli BMI oli rapiat 26. Parin ensimmäisen paastokuukauden jälkeen vyötäröltä lähti kymmenen senttiä ja painoindeksi näytti normaalipainoa :) Siinä samalla verensokerini korjaantuivat diabeteksen puolelta normaaleiksi, eli 7--->5.3. Mikä on minusta jo terveydellisesti hyvä saavutus, ja siihen tähtäsinkin, enkä niinkään siihen kilojenpudotukseen. Puolessa vuodessa olen päässyt kahden kilon päähän tavoitteestani! Nyt tippuu hitaammin, mutta se ei haittaa, sillä tiedän että ne parikin kiloa lähtevät kyllä vielä. Sen jälkeen alan "Painonvartijaksi", eli vahdin ettei se painon nousu pääse enää yllättämään :)
VastaaPoistaOlen siis jo yli 6-kymppinen, joten en enää tähtää siihen 53 kiloon, mitä painoin joskus kolmekymppisenä :) Tämä paasto on ainakin minulle sopiva menetelmä, ei tarvitse kituuttaa, sitä vaan tavallaan on kevennetyllä ruokavaliolla pari päivää viikossa. Normipäivienkin ruokailu on selkeästi vähentynyt, ei ole enää sellaista HIRMUNÄLKÄÄ mitä joskus aikaisemmin oli. Vielä muutama sentti vyötäröltä, niin a vot! Sitten on diabeteshoitajakin tyytyväinen, minä voin jättää tabletit (pillerit) pois. Se on tavoitteeni. Ja tällä konstilla saavutan sen varmasti ennen syksyä. Iloa ja valoa sekä tsemppiä kaikille paastoajille ja sitä harkitseville. Suosittelen edes kokeilemaan, sillä tämä ei ole mikään kitukuuri. Vaikuttaa jopa psyykkeen :) t. Sirpa