tiistai 8. huhtikuuta 2014

8.4 2014

Eilen tapahtui se, mitä ei ole vielä kertaakaan tapahtunut. Paastopäivä epäonnistui :) Nostan itselleni hattua, että olen kolme kuukautta ollut tällä 5:2lla ja pysynyt lujana, vaikka nälkä onkin kaihertanut ja houkutukset koputelleet olkapäälle. Mutta eilen en pystynyt.

Oikutteleva vatsa, selkä ja yleinen huono olo ilmeisesti vaikuttivat siten, että nälätti koko ajan. Tai oikeastaan ongelmat alkoivat päivällisen jälkeen. Teki ihan hirveästi mieli suklaata, ihan kuola valui suupielistä kun niin teki mieli. Söin muutaman kuivatun luumun, auttoihan se jonkin verran makeanhimoon mutta ei poistanut nimenomaista suklaanhimoa. Illan aikana tulikin sitten syötyä vähän kaikenlaista pientä, ei varsinaisesti mitään epäterveellistä mutta huono asia oli se, ettei syömiseen tullut taukoa. Paastopäivinähän olisi hyvä jos aterioiden väliin jäisi kunnon paussi, näin elimistö hyötyisi eniten.

Illaksi en tehnyt puuroa kuten yleensä vaan ihan hervottoman ison salaatin. Sen jälkeen oli kuitenkin vielä syötävä juustoa ja kaksi leivänpalaa, leipääkään en yleensä paastopäivinä syö. Kalorimäärä meni siis ihan tuiskeelleen, mutta ei se ole niin vaarallista. Tietenkin vähän  harmitti, mutta en anna sen pilata elämääni, sehän oli vain yksi päivä muiden joukossa.

Vielä illalla sängyssä suklaa huuteli minulle kaapista ja suunnittelin että kun muu perhe nukkuu, hiippailen syömään palasen. Vaan enpä sitten mennytkään! Siispä ainakin suklaan kohdalla lopputulos oli 1-0 minulle :)

Aamulla heräsin klo 6 infernaaliseen päänsärkyyn. Jostain syystä päänsärky iskee usein paaston jälkeisinä päivinä, onko teistä muista joku huomannut samanlaisen ilmiön? Oudointa tässä on se, että tiedän säryn tulevan niska-hartiaseudulta, voisiko olla että nukun niin sikeästi juuri paaston jälkeen, että jähmetyn liiaksi paikalleni yön aikana?

Vatsalääkkeiden syöntiä en jatkanut koska vatsa alkoi tuntua todella kummalliselta, kuin se olisi kiedottu muovikelmuun. Se oli pelottavaa! Olen yrittänyt syödä vatsaystävällisesti ja suurempia vaivoja ei sen suhteen nyt olekaan ollut. Tällä hetkellä suurin häiriötekijä on hengenahdistus. Sitä on ollut ennenkin eikä syytä ole löydetty. Ehkä pitäisi kokeilla sitä paperipussiin hengittämistä? Välillä tuntuu että kiipeän ihan seinille kun tuntuu niin epämukavalta. Saan kyllä ilmaa, mutta hengittäminen on vaan jotenkin työlästä. Varsinkin syönnin jälkeen pahenee ja makuuasennossa, kai maha painaa keuhkoja kasaan tai jotain? Vai tuleeko tämäkin selästä? Hengittämisen ei pitäisi tuntua ollenkaan, sen pitäisi tapahtua kuin itsestään. Miksi minusta tuntuu tällaiselta? Ja korostettakoon siis vielä että tämä ongelma on minulla ollut useaan kertaan, tutkimuksista huolimatta ei syytä ole löydetty - ja vaiva on aina hävinnyt itsestään jonkin ajan päästä. Voi olla että murehdin tästä erikoisesti siksi, että se saattaisi olla yksi sydämen vajaatoiminnan oireista. Isäni kuoli vuosi sitten juuri sydämen vajaatoimintaan, joten ymmärrätte varmaan..Minun sydämessäni ei ole mitään merkkejä tästä havaittu mutta silti...

Olen pahoillani jos teitä jo kyllästyttää lukea näitä sairauskertomuksiani, ne ovat tainneet vallata tämän blogin vähän luvattoman paljon...Mutta toisaalta, onhan tämä kaikki osa minun elämääni ja kulkee tässä mukana. En voi enkä halua kirjoittaa että kaikki on NIIN hyvin ja ei ole huolen häivää - kun kerran on paha olo. Odotan kuitenkin jo sitä päivää kun voin kirjoittaa: tänään oli hyvä olo. Sekin päivä koittaa vielä :)

Mitä painorintamaan tulee - tässä keikutaan sen satasen molemmin puolin, tänä aamuna vaaka näytti puoli kiloa yli. Siitä en ota stressiä - sen sijaan haluan joka ikinen päivä muistaa että olen todella päässyt eroon KAHDESTATOISTA KILOSTA joita en halua nähdä ikinä enää!!!! Olen ollut ihan superreipas ja ihan uskomatonta että ihan todella olen jo laihtunut noin paljon. JEEEEEE!!!!!

5 kommenttia:

  1. Terve ja Onneksi olkoon rajapyykistä.kysyit tuosta päänsärysta ja voin kertoa että herään yleensä päänsärkyyn aamulla ja nimenomaan paastopäivän jälkeisenä yönä. ei kyllykään kovin paha päänsärky ja saan kyllä vielä unenpäästä kiinni.Odotan mielenkiinolla sinun labra tuloksia jos vain julkaiset ne?? T:Blues Man

    VastaaPoista
  2. Blues Man: Minulla on siis päänsärky-kohtalotovereita ;) Tokihan noita labratuloksia voisi jotain varmaan julkaistakin jos vaan saan jostain ne edelliset vertailukohteeksi.

    VastaaPoista
  3. Moikka, Ihana lukea blogiasi. Minä olen nyt neljä viikkoa ollut tällä dieetillä; 2 kiloa lähtenyt... minulla on myös ollut päänsärkyä paastopäivän jälkeisenä päivänä ja jostain luin, että se johtuisi liian vähäisestä veden juonnista.. itse ihmettelen tätä, koska paastopäivinä juon vähintään 3 litraa vettä.. Toisinaan paastopäivät ovat tuntuneet helpoilta, tällä viikolla maanantai tuntui taas tuskaiselta... no ehkä tämä tästä. Vielä kommenttia kuvaasi, minun mielestäni 12 kilon pudotus näkyy kuvassa selkeästi! Onnea!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Onnea hienosta alusta, sinulla on ihan hyvä viikkovauhti painonpudotuksessa! Niin, kyllä minäkin mielestäni juon riittävästi, joten en sitten tiedä..Joskus päänsärkyä voi tulla myös suolan puutteesta, kokeilepa joskus laittaa suuhun vaikka pari raetta karkeaa merisuolaa, se voisi helpottaa. Paastopäivät ovat erilaisia ja monet asiat vaikuttavat, jos olet nainen, esim pms voi tehdä paastosta vaikeamman. Mutta ei kannata lannistua, seuraava kerta on melko varmasti jo taas helpompi. Tsemppiä sinullekin :)

    VastaaPoista
  5. Mikäs seikkailu tämä olisi, jos olisi ihan tasaista menoa koko ajan ? ;) On mukava lukea blogiasi, koska olet niin rehellinen siinä sekä itsellesi että muille. Jos tämä olisi pelkkää bling blingiä, niin moni masentuisi kun ei pystykkään samaan. Tuosta päänsärystä vielä, vaikka olenkin siitä ehkä jo liikaakin paasannut niin minulla auttoi se merisuolan lisääminen vesikannuun/kielelle, mistä vinkkasitkin. Eilen se jostain syystä (hektinen päivä) unohtui, joten iltapäivästä oli pientä päänsäryn poikasta ilmassa. Mutta voihan siihen todella niin monet syyt vaikuttaa. Ihmettelen, ettei Mosley paneutunut sen syihin suuremmin kirjassaan - melkein kehotti käyttämään niitä särkylääkkeitä. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitkä kaikki niin aineenvaihdunnalliset kuin fyysisetkin seikat voivat edesauttaa asiaa. Ja parasta tietysti olisi kun löytäisi sen viisasten kiven jolla saisi mokoman pois! Mutta emme lannistu :) Tsemppiä kaikille! t. Sirpa

    VastaaPoista