Jälleen yksi paastopäivä takanapäin. Päivän menu oli seuraavanlainen: aamiaiseksi lautasellinen tuorepuuroa omenaraasteen kanssa, mukillinen neskahvia jossa puoli teelusikkaa hunajaa ja vähän punaista maitoa. Niin, luitte kyllä oikein, meillä ei ovesta tule sisään mitään purkinhuuhteluvesiä eli kevyt- tai rasvattomia maitoja.
Käytin aikaisemmin ainoastaan kasviperäisiä maitotuotteita, eli soija- ja kauramaitoa. Jossain vaiheessa sitten lipsahdettiin tuonne lehmäpuolelle :D Meillä maitoa kuluu kuitenkin aika vähän, minä laitan kahviin ja tytär kaakaoon ja jos leivotaan, niin siinä käytetään. Samoin meillä on käytössä aito voi, leivonnassa ja leivän päällä. Tai no, minä en ole voita käyttänyt nyt kahteen kuukauteen kuin ihan satunnaisesti, leivällä sen korvaa Polarin 9 % rasvaa sisältävä sulatejuusto. En vaan usko oikein noihin kevytlevitteisiin. Tämän dieetin alussa seisoin kaupan "rasvahyllyllä" ja kävin läpi jokaisen vaihtoehdon, ajatuksena kokeilla jotain kevyempää. Kun löysin jotain mikä näytti siltä, että voisi maistuakin hyvältä, oli siinä rasvaa 70 % eli ainoastaan 10 % vähemmän kuin aidossa voissa. Juu, tiedetään, se rasva koostuu ehkä eri asioista kuin voissa, mutta jos ajatellaan vain rasvaisuutta ja sen kertymistä vyötärölle, en ala kärsiä pahasta mausta sen 10 % takia. Tästä saattaa siellä noista nyt kova haloo, mutta jokainen tekee tässä omat ratkaisunsa.
Päivälliseksi laitoin itselleni ja miehelle (joka myös ottaa paastopäiviä vähän niinkuin puolivakavasti tuossa rinnalla) jättiläislautasellisen salaattia, herkkuina tonnikalaa currykastikkeessa (puoli purkkia kummallekin) ja vähän raejuustoa. Hyvälle maistui, tosin ehkä hieman jäi nälkäinen olo. Yleensä olen paastopäivinä syönyt päivälliseksi jotain lämmintä ruokaa, jotta on sellainen olo että on kunnolla syönyt. Salaatti katosi kehosta nopeasti joten iltaa kohden alkoi nälkä häiritä elämää. Olen yrittänyt asennoitua nälän tunteeseen positiivisesti, kyllä sitä kestää aika hyvinkin. Mutta illalla oli lopulta annettava periksi, varsinkin kun ärtynyt vatsa toi mukanaan yököttävän olon. Laitoin itselleni annoksen kaurapuuroa mikrossa ja kääk - laitoin siihen teelusikallisen voita silmäksi!!! Ei ole puuro maistunut ikinä niin hyvältä!!!! Ajattelin että nyt pääsen nukkumaan ilman nälkää - vaan eikös se vietävä yrittänyt kiljua korvaan vielä sängyssäkin! Periksi en kuitenkaan antanut, luultavasti kalorimäärä meni muutenkin yli 500:n. Mutta ei sen ole niin vaarallista, kunhan ei tule tavaksi.
Tänään kokeilin liikkumista pienimuotoisesti, kävelin postilaatikolle ja takaisin, matkaa yhteensä 400 m. Kävely ei tehnyt selälle pahaa, paitsi kun pääsin hiekkatielle (mitä pitkin yleensä sauvakävelemme), lähdin jo vanhasta tottumuksesta menemään sauvojen kanssa lujaa. Tuli vaan siinä mieleen että olisiko selkä tullut kipeäksi tuosta kävelyliikkeestä? Huomasin nimittäin että liikutan lantiota aika voimakkaasti pyörittäen kävellessä, ihan tahallaan jotta rasvaa palaisi vyötäröltä. Entä jos tuo ranka ei siitä tykkääkään? Pitänee vähän seurailla...
Kotileipomo on jälleen ollut aktiivinen, niinpä voimme nyt iltasella herkutella kanelipullakakulla, toisin sanoen kanelipullalta maistuvalla kuivakakulla. Ei mitään dieettikamaa, mutta tänään onkin herkkupäivä ;) Ja tällä en halua kiusata ketään, joka kenties siellä kärvistelee, ennemminkin lohduttaa sillä ajatuksella, että tällä dieetillä on lupa välillä herkutellakin. Mukavaa viikonloppua!
perjantai 28. helmikuuta 2014
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
26.2 2014
Mitä saadaan kun yhdistetään yksi kävelysauva, kaksi isoa valkoista pilleriä, lyhyet askeleet ja iso irvistys? No, saadaan allekirjoittanut.
Mietin, pitäisikö tämän blogin nimeä muuttaa. Ehkä "sairausseikkailu" sopisi paremmin. Pari päivää sitten selkä äityi niin kipeäksi, etten päässyt liikkumaan askeltakaan ennenkuin vahva särkylääke oli alkanut vaikuttaa. Kipu on niin kutsutun ischiaksen (tulikohan oikein kirjoitettua) kohdalla, mutta ei ole tavanomaista vihlovaa kipua. Kovaa kipua kuitenkin, joka melkein lyö jalat alta. Meillä kun on tuonne mukavuuslaitokseen vähän matkaa (ulkovessa), meni se kävely näin: kaksi laahaavaa askelta ja sitten kovaääninen AUUU, kaksi laahaavaa askelta jne jne. Ulkona mukana ollut koira oli saada totaalisen hepulin kun hätääntyi niin. Miten nuo elikot ovatkin niin myötätuntoisia.. Istuessa ja myös maatessa tuntuu kuin häntäluu törröttäisi pahasti. Olen sen kahdesti elämässäni loukannut ja joskus se vihoittelee, mutta en nyt tiedä mitä tekemistä sillä on tämän kanssa. Samaten on pari välilevyn pullistumaa todettu joitakin vuosia sitten, ne kai liittyvät tilanteeseen. Lääkärille en ajatellut mennä ihan vielä, eipä ne muuta tee kuin määräävät särkylääkkeitä ja niitä osaan syödä itsekin. Tosin maha ei niistä taas sitten tykkää...
Eli levon kannalta menee tämä viikko. Kävelylenkit on pitänyt unohtaa joksikin aikaa. Se on harmillista, koska kävely on tuntunut kyllä hyvältä mutta nyt ei vaan pysty.
Tietenkin tulee ajateltua että entä jos tässä meneekin nyt monta kuukautta? Miksi sitä on aina niin kärsimätön?? Harvoin ne vaivat niin kauan rassaavat. Kiva olisi myös tietää mikä tämän aiheutti. Olenko itse tehnyt jonkin virheen? Vai eikö selkä ole kestänyt sitä, että liikunnan määrä on äkillisesti kasvanut? Kroppa oli kai päättänyt ryhtyä loppuiäkseen sohvaperunaksi, vaan minäpä tulin ja sekoitin suunnitelmat. Hähhähhää!!
Päätin kaikesta huolimatta käydä tänään vaakalla. Paastopäivät kun olen kuitenkin pitänyt. Sielläpä odottikin ylläri: paino oli jälleen laskenut ja nyt ei puutu enää kuin 300 gr niin menee 10 kiloa rikki, voitteko kuvitella!! Ihan uskomatonta!!! Jostain luin että jos on tarkoitus pudottaa painoa, ruokavalio vaikuttaa 80 % ja liikunta 20 %. Minulla kyllä liikunta vaikutti enemmänkin, mutta on lohdullista tietää, ettei liikunta merkitse kaikkea. Eli vaikka "sohvailen" nyt jonkin aikaa mutta pysyn ruodussa ruokien suhteen, ei tule takapakkia. Paitsi jos tylsistyneenä sorrun mössöttämään kaikkea epäterveellistä...
Sanoisinpa vielä että meillä ei ole koskaan leivottu niin paljon kun nyt kun ollaan dieetillä. Viime lauantaina tehtiin kunnon kanelipullia - ja niitä syötiin niin paljon että puolen litran taikinasta ei sunnuntai-iltana ollut enää mitään pakastimeen laitettavaa (kuten ensin suunnittelin). Mutta olivat ne hyviä. Eikä kaduta yhtään. Tirsk...
Älkää siellä yhtään olko paheksuvan näköisiä. Minähän olen laihtunut!! Tämä on minun kohdallani tämän dieetin ehdottomasti paras puoli. Ei isoa kirkuvaa "IKINÄ EI ENÄÄ MITÄÄN HERKKUJA"-kylttiä nenän edessä, jonka ansiosta koko kuuri kaatuu heti kättelyssä. Vaan sopivasti herkkuja ja sopivasti ryhtiliikettä. Ei kuitenkaan ahmimista. Ei siihen ole tarvetta, enää :)
Ja nyt - takaisin sohvalle....
Mietin, pitäisikö tämän blogin nimeä muuttaa. Ehkä "sairausseikkailu" sopisi paremmin. Pari päivää sitten selkä äityi niin kipeäksi, etten päässyt liikkumaan askeltakaan ennenkuin vahva särkylääke oli alkanut vaikuttaa. Kipu on niin kutsutun ischiaksen (tulikohan oikein kirjoitettua) kohdalla, mutta ei ole tavanomaista vihlovaa kipua. Kovaa kipua kuitenkin, joka melkein lyö jalat alta. Meillä kun on tuonne mukavuuslaitokseen vähän matkaa (ulkovessa), meni se kävely näin: kaksi laahaavaa askelta ja sitten kovaääninen AUUU, kaksi laahaavaa askelta jne jne. Ulkona mukana ollut koira oli saada totaalisen hepulin kun hätääntyi niin. Miten nuo elikot ovatkin niin myötätuntoisia.. Istuessa ja myös maatessa tuntuu kuin häntäluu törröttäisi pahasti. Olen sen kahdesti elämässäni loukannut ja joskus se vihoittelee, mutta en nyt tiedä mitä tekemistä sillä on tämän kanssa. Samaten on pari välilevyn pullistumaa todettu joitakin vuosia sitten, ne kai liittyvät tilanteeseen. Lääkärille en ajatellut mennä ihan vielä, eipä ne muuta tee kuin määräävät särkylääkkeitä ja niitä osaan syödä itsekin. Tosin maha ei niistä taas sitten tykkää...
Eli levon kannalta menee tämä viikko. Kävelylenkit on pitänyt unohtaa joksikin aikaa. Se on harmillista, koska kävely on tuntunut kyllä hyvältä mutta nyt ei vaan pysty.
Tietenkin tulee ajateltua että entä jos tässä meneekin nyt monta kuukautta? Miksi sitä on aina niin kärsimätön?? Harvoin ne vaivat niin kauan rassaavat. Kiva olisi myös tietää mikä tämän aiheutti. Olenko itse tehnyt jonkin virheen? Vai eikö selkä ole kestänyt sitä, että liikunnan määrä on äkillisesti kasvanut? Kroppa oli kai päättänyt ryhtyä loppuiäkseen sohvaperunaksi, vaan minäpä tulin ja sekoitin suunnitelmat. Hähhähhää!!
Päätin kaikesta huolimatta käydä tänään vaakalla. Paastopäivät kun olen kuitenkin pitänyt. Sielläpä odottikin ylläri: paino oli jälleen laskenut ja nyt ei puutu enää kuin 300 gr niin menee 10 kiloa rikki, voitteko kuvitella!! Ihan uskomatonta!!! Jostain luin että jos on tarkoitus pudottaa painoa, ruokavalio vaikuttaa 80 % ja liikunta 20 %. Minulla kyllä liikunta vaikutti enemmänkin, mutta on lohdullista tietää, ettei liikunta merkitse kaikkea. Eli vaikka "sohvailen" nyt jonkin aikaa mutta pysyn ruodussa ruokien suhteen, ei tule takapakkia. Paitsi jos tylsistyneenä sorrun mössöttämään kaikkea epäterveellistä...
Sanoisinpa vielä että meillä ei ole koskaan leivottu niin paljon kun nyt kun ollaan dieetillä. Viime lauantaina tehtiin kunnon kanelipullia - ja niitä syötiin niin paljon että puolen litran taikinasta ei sunnuntai-iltana ollut enää mitään pakastimeen laitettavaa (kuten ensin suunnittelin). Mutta olivat ne hyviä. Eikä kaduta yhtään. Tirsk...
Älkää siellä yhtään olko paheksuvan näköisiä. Minähän olen laihtunut!! Tämä on minun kohdallani tämän dieetin ehdottomasti paras puoli. Ei isoa kirkuvaa "IKINÄ EI ENÄÄ MITÄÄN HERKKUJA"-kylttiä nenän edessä, jonka ansiosta koko kuuri kaatuu heti kättelyssä. Vaan sopivasti herkkuja ja sopivasti ryhtiliikettä. Ei kuitenkaan ahmimista. Ei siihen ole tarvetta, enää :)
Ja nyt - takaisin sohvalle....
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
23.2 2014
Ilmassa on edelleen kevättä, se tuntuu vyöryvän saaristomme yli voimalla, jota vastaan ei luonto pysty taistelemaan. Vielä on hieman aikaista, mietin mitä tämä tekee tulevalle kesälle? En minä nyt sentään maaliskuussa halua uimaan mennä...
Melkein viiden päivän liikuntatauon jälkeen teimme tänään rauhallisen kolmen kilometrin lenkin koko perhe yhdessä. Mummovauhdilla mentiin, mutta mentiin kuitenkin. Tytär ja koira painelivat pitkin metsiä, kävely oli kuulemma mielenkiintoisempaa sillä tavoin. Iloitsin siitä, että metsätiemme on säilynyt kävelykelpoisena koko talven, ainakaan vielä ei ole tullut jokavuotista potkukelkkakeliä. Ja vähän vaikea on uskoa että enää tuleekaan..
Uusi vaakamme ei toimi edelleenkään. Mrhhh...Yksi maalla asumisen harvoista epäkohdista on se, että kun ostaa jonkun tuotteen eikä se toimikaan, tulee palautusmatkaa 100 km. Enkä sitä paitsi pääse katsomaan mitä tarkalleen ottaen painan. Tällä viikolla en ole kauheasti hötkyillyt painon kanssa, paastopäivät olen kyllä pitänyt ihan kiltisti. Perjantain punnitus näytti mielestäni että suunta on edelleen alaspäin, mutta enpä sano mitään varmaksi. Kun en kerta kaikkiaan näe täsmällistä lukua :/ Kunhan joku seuraavan kerran tekee kaupunkireissun, menen paiskaamaan epäkuntoisen va'an kaupan tiskille, toivotaan että löytyy toimiva versio.
Mieli on ollut pari päivää hieman maassa. Johtunee varmasti ihan hormoneistakin, mutta jotain muutakin on ilmassa. Olo kun ei ole ollut oikein hyvä, voimat ovat vähissä ja outoja särkyjä ja kolotuksia on siellä täällä. Voihan olla että kannan kehossani vieläkin jotain piileviä flunssapöpöjä, tauti ei vieläkään ole puhjennut. Vatsan sekaisuus vaihtelee päivästä toiseen, voi olla myös taistelua mutta saattaa olla myös vanha vatsavaiva joka on nostanut rumaa päätään.
Olisi kiva kertoa että minulla menee superhyvin ja tämä dieetti on ihan mahtava. Niin se onkin - mutta näitä huonojakin päiviä ja aikoja mahtuu tänne joukkoon, kuten huomaatte. Haluan antaa rehellisen kuvan kokemuksistani, olla ikään kuin koekaniinina. Sanotaanhan sitä että tätä menetelmää ei ole testattu riittävästi jotta tiedettäisiin täysin miten se vaikuttaa. No, tässä sitä testataan paraikaa...Ponnistelu on vain haasteellisempaa kun tuntuu, että tulee outoja oireita.
Voi olla että mieheni on oikeassa - olen tehnyt niin isoja muutoksia, että keho käy läpi rankkaa puhdistuskuuria.
Laihduttaminen on rankka reissu keholle. Ne, jotka ovat joskus olleet raskaana, tietävät että silloin ei saa laihduttaa, koska elimistössä olevat myrkyt lähtevät liikkeelle ja siirtyvät napanuoran kautta vauvaan. Minä EN siis ole raskaana, otin tämän vain esimerkiksi siitä, että laihduttaessa todella tapahtuu valtavaa myrkkyliikehditää elimistössä. Jos tämä on syynä, olen tyytyväinen. Mutta mistä voin tietää että näin on? Kuka sen tietää?
On vain jatkettava päivä kerrallaan eteenpäin ja seurattava vointia.
Melkein viiden päivän liikuntatauon jälkeen teimme tänään rauhallisen kolmen kilometrin lenkin koko perhe yhdessä. Mummovauhdilla mentiin, mutta mentiin kuitenkin. Tytär ja koira painelivat pitkin metsiä, kävely oli kuulemma mielenkiintoisempaa sillä tavoin. Iloitsin siitä, että metsätiemme on säilynyt kävelykelpoisena koko talven, ainakaan vielä ei ole tullut jokavuotista potkukelkkakeliä. Ja vähän vaikea on uskoa että enää tuleekaan..
Uusi vaakamme ei toimi edelleenkään. Mrhhh...Yksi maalla asumisen harvoista epäkohdista on se, että kun ostaa jonkun tuotteen eikä se toimikaan, tulee palautusmatkaa 100 km. Enkä sitä paitsi pääse katsomaan mitä tarkalleen ottaen painan. Tällä viikolla en ole kauheasti hötkyillyt painon kanssa, paastopäivät olen kyllä pitänyt ihan kiltisti. Perjantain punnitus näytti mielestäni että suunta on edelleen alaspäin, mutta enpä sano mitään varmaksi. Kun en kerta kaikkiaan näe täsmällistä lukua :/ Kunhan joku seuraavan kerran tekee kaupunkireissun, menen paiskaamaan epäkuntoisen va'an kaupan tiskille, toivotaan että löytyy toimiva versio.
Mieli on ollut pari päivää hieman maassa. Johtunee varmasti ihan hormoneistakin, mutta jotain muutakin on ilmassa. Olo kun ei ole ollut oikein hyvä, voimat ovat vähissä ja outoja särkyjä ja kolotuksia on siellä täällä. Voihan olla että kannan kehossani vieläkin jotain piileviä flunssapöpöjä, tauti ei vieläkään ole puhjennut. Vatsan sekaisuus vaihtelee päivästä toiseen, voi olla myös taistelua mutta saattaa olla myös vanha vatsavaiva joka on nostanut rumaa päätään.
Olisi kiva kertoa että minulla menee superhyvin ja tämä dieetti on ihan mahtava. Niin se onkin - mutta näitä huonojakin päiviä ja aikoja mahtuu tänne joukkoon, kuten huomaatte. Haluan antaa rehellisen kuvan kokemuksistani, olla ikään kuin koekaniinina. Sanotaanhan sitä että tätä menetelmää ei ole testattu riittävästi jotta tiedettäisiin täysin miten se vaikuttaa. No, tässä sitä testataan paraikaa...Ponnistelu on vain haasteellisempaa kun tuntuu, että tulee outoja oireita.
Voi olla että mieheni on oikeassa - olen tehnyt niin isoja muutoksia, että keho käy läpi rankkaa puhdistuskuuria.
Laihduttaminen on rankka reissu keholle. Ne, jotka ovat joskus olleet raskaana, tietävät että silloin ei saa laihduttaa, koska elimistössä olevat myrkyt lähtevät liikkeelle ja siirtyvät napanuoran kautta vauvaan. Minä EN siis ole raskaana, otin tämän vain esimerkiksi siitä, että laihduttaessa todella tapahtuu valtavaa myrkkyliikehditää elimistössä. Jos tämä on syynä, olen tyytyväinen. Mutta mistä voin tietää että näin on? Kuka sen tietää?
On vain jatkettava päivä kerrallaan eteenpäin ja seurattava vointia.
torstai 20. helmikuuta 2014
20.2 2014
Tästä paastopäivästä näyttää tulevan samalla pyjamapäivä. Flunssa ei ole vieläkään osannut päättää, jäädäkö vai lähteä, kunhan tekee kiusaa, hankaloittaa elämää ja vie voimat. Eilen illalla alkoi vielä yököttää ja vatsassa vääntää, eli ehkä voin liittää kokoelmiin vielä vatsataudinkin...sitä sorttia ei muuten meillä ole näkynyt moneen vuoteen, ilmeisesti olemme koiran ja ei niin raivoisan siivouskurin takia saaneet luontaista vastustuskykyä näitä pöpöjä vastaan. Tänään olo on hieman parempi, mutta aamupuuron alas saaminen oli vaikeaa. Ei tee mieli edes juoda mitään. Nestettä pitäisi kuitenkin saada alas, ettei tule ihan kuiva päivä.
Kiitos kommentistasi edelliseen postaukseen, anonyymi! On ihan totta, että me turhan harvoin annamme itsellemme luvan sairastaa. Sanomme "mikä minua nyt vaivaa kun en jaksa paahtaa turbot täysillä ja tehdä niitä kaikkia sataa työtä jotka olin tälle päivälle suunnitellut". Työelämässä olevat, siis ne jotka ovat jonkun muun työnantajan alaisuudessa kuin itsensä, eivät tietenkään voi aina valita, jäädäkö kotiin sairastamaan. Olin itse monta vuotta pienessä elintarvikemyymälässä töissä ja ei sielläkään katsottu hyvällä jos jäi sairaslomalle, lääkärin kautta tietenkin. Totta kai ymmärrän että työvuorot on hankala laatia äkkiä uudelleen - mutta en usko että asiakkaista olisi ollut kiva tietää, että myyjä käy välillä oksentamassa ja tulee sitten taas rahastamaan.
Eilen kävin itse kaupassa. Kassalle tulossa oleva myyjä aivasti mojovasti molempiin käsiinsä pitäen niitä ikään kuin kuppina suun edessä. Ihan kiva ettei aivastanut päin naamaa, mutta kyllä tuli sellainen olo, että kohta nuo kädet koskevat minun ruokaani. No, onneksi hän sentään veti hanskat käteensä ensin ja istui sitten niiskuttaen ja nenä punaisena rahastamaan. Tiedän, eivät nämä ole valintakysymyksiä aina, mutta silti...
No niin, sisäinen pieni kapinallinen nosti näköjään taas päätään ja eksyin hieman aiheesta, mutta no...
Nyt olisi siis hyvä heittäytyä sohvalle peiton alle, olla vaan ja antaa kehon hoitaa taistelu. Tässä kuitenkin vielä istun ja mietin, uskallanko juoda jotain.
Punnitus on ollut vähän tauolla, mutta sen ainakin tiedän että lihonnut en ole, en tosin liioin laihtunutkaan. Ei se mitään, tämä on nyt pieni time out.
Eilen muuten törsäsin ihan uuteen digitaalivaakaan, koska en yrityksistä huolimatta ole onnistunut taipumaan kaksinkerroin niin, että saisin nenän kiinni manuaalisen va'an mittariin nähdäkseni kuitenkin vain epämääräisesti jonkun painon joka voi olla vähän sitä tai tätä. Oikeita pattereita ei sitten kotoa löytynyt joten vielä emme saaneet vaakaa toimimaan. Mies haki varastostaan mittarin, jolla voi tarkastaa, onko pattereissa virtaa. Sekään ei toiminut koska siitä oli patteri loppu. Joten täsmälliset painoluvut saavat vielä odottaa.
(Vaaka se on tämäkin, tosin tottunut huomattavasti painavampiin taakkoihin ;) )
Kiitos kommentistasi edelliseen postaukseen, anonyymi! On ihan totta, että me turhan harvoin annamme itsellemme luvan sairastaa. Sanomme "mikä minua nyt vaivaa kun en jaksa paahtaa turbot täysillä ja tehdä niitä kaikkia sataa työtä jotka olin tälle päivälle suunnitellut". Työelämässä olevat, siis ne jotka ovat jonkun muun työnantajan alaisuudessa kuin itsensä, eivät tietenkään voi aina valita, jäädäkö kotiin sairastamaan. Olin itse monta vuotta pienessä elintarvikemyymälässä töissä ja ei sielläkään katsottu hyvällä jos jäi sairaslomalle, lääkärin kautta tietenkin. Totta kai ymmärrän että työvuorot on hankala laatia äkkiä uudelleen - mutta en usko että asiakkaista olisi ollut kiva tietää, että myyjä käy välillä oksentamassa ja tulee sitten taas rahastamaan.
Eilen kävin itse kaupassa. Kassalle tulossa oleva myyjä aivasti mojovasti molempiin käsiinsä pitäen niitä ikään kuin kuppina suun edessä. Ihan kiva ettei aivastanut päin naamaa, mutta kyllä tuli sellainen olo, että kohta nuo kädet koskevat minun ruokaani. No, onneksi hän sentään veti hanskat käteensä ensin ja istui sitten niiskuttaen ja nenä punaisena rahastamaan. Tiedän, eivät nämä ole valintakysymyksiä aina, mutta silti...
No niin, sisäinen pieni kapinallinen nosti näköjään taas päätään ja eksyin hieman aiheesta, mutta no...
Nyt olisi siis hyvä heittäytyä sohvalle peiton alle, olla vaan ja antaa kehon hoitaa taistelu. Tässä kuitenkin vielä istun ja mietin, uskallanko juoda jotain.
Punnitus on ollut vähän tauolla, mutta sen ainakin tiedän että lihonnut en ole, en tosin liioin laihtunutkaan. Ei se mitään, tämä on nyt pieni time out.
Eilen muuten törsäsin ihan uuteen digitaalivaakaan, koska en yrityksistä huolimatta ole onnistunut taipumaan kaksinkerroin niin, että saisin nenän kiinni manuaalisen va'an mittariin nähdäkseni kuitenkin vain epämääräisesti jonkun painon joka voi olla vähän sitä tai tätä. Oikeita pattereita ei sitten kotoa löytynyt joten vielä emme saaneet vaakaa toimimaan. Mies haki varastostaan mittarin, jolla voi tarkastaa, onko pattereissa virtaa. Sekään ei toiminut koska siitä oli patteri loppu. Joten täsmälliset painoluvut saavat vielä odottaa.
(Vaaka se on tämäkin, tosin tottunut huomattavasti painavampiin taakkoihin ;) )
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
16.2.2014
Menossa on taistelu. Minä vastaan flunssapöpöt. Tässä vaiheessa on hieman epäselvää, kuka on voitolla. Tänään ei kuitenkaan tule kuntoilusta mitään, en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Eikä se puolikuntoisena olisi edes kovin järkevää. En jaksa myöskään ajatella kaloreita tänään. Huomenna on paastopäivä, jos en ole sairastunut, toteutan sen reippaasti. Voisihan sen oikeastaan sairaanakin toteuttaa, keholle voisi olla parempikin olla vähemmällä ravinnolla, jäisi enemmän voimia pöpöjen torjuntaan.
Roikun tietokoneella enkä saa mitään järkevää aikaiseksi. Ulkona linnut jo laulavat, ilmassa on vahvasti kevään tuntu ja tuoksu. Se tuntuu hyvältä. Elämä kyllä voittaa, tänäänkin.
Eipä minulla tänään muuta.
(Kuva parin vuoden takaa, mutta samalta ne näyttävät tänäkin vuonna, sulavat jäät :) )
Roikun tietokoneella enkä saa mitään järkevää aikaiseksi. Ulkona linnut jo laulavat, ilmassa on vahvasti kevään tuntu ja tuoksu. Se tuntuu hyvältä. Elämä kyllä voittaa, tänäänkin.
Eipä minulla tänään muuta.
(Kuva parin vuoden takaa, mutta samalta ne näyttävät tänäkin vuonna, sulavat jäät :) )
lauantai 15. helmikuuta 2014
15.2. 2014
Tänään asiaa ainoastaan kommentoimisesta: kävi ilmi ettei se onnistunut ilman että on kirjautunut, kiitos sinulle joka asiasta minulle huomautit :) Nyt on allekirjoittanut käynyt vähän säätelemässä asetuksia ja tästä eteenpäin pitäisi kommentoiminen onnistua ihan hyvin ilman kirjautumisia, vaikka sitten anonyyminä jos näin haluaa. Tervetuloa siis avaamaan sanaiset arkkunne!
perjantai 14. helmikuuta 2014
14.2.2014
"Tuli mitä tuli, minä pystyn tähän kyllä". Niinhän minä eilen sanoin. Tänään nuo sanat joutuivat kuitenkin koetukselle, kun aamupunnitus näytti, ettei paino ollut laskenut piiruakaan. Pöhköstä vaakasta on vaikea saada täsmällistä lukua, mutta saattoi olla että paino oli jopa noussut hieman. No, ainakin pysynyt paikallaan. Saattaa olla että keskiviikon mässäily heitti dieetin pois raiteiltaan.
Olkoon syy mikä tahansa, olen koko päivän joutunut taistelemaan kielteisiä tunteita vastaan. Tiedän, että olen laihtunut hurjaa vaihtua lähes kahdeksan kiloa kuukauden aikana. Se on melkein päätä huimaavaa, oikea tahti olisi ollut 0,5-1 kg/viikko. Jossain vaiheessa on muutenkin luonnollista että keho vähän jarruttelee, ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Tai voi olla että eniten on kyse siitä, että en muina päivinä ole pystynyt olemaan niin kovin ankara ruokavalion suhteen. No, kuten huomaatte, yritän löytää syytä, eikä sitä tarvitse kovin kaukaa hakea. Eniten harmittaa se, että reagoin tapahtuneeseen niin voimakkaan negatiivisesti. Viikonlopun herkkupäivien saapuminen ei myöskään tunnu nyt niin kivalta...
Tunnen itseni pinnalliseksi, ikäänkuin tuijottaisin vain omaa napaani ja vaakalukemia. Toivottavasti ymmärrätte, että olen toki muutakin kuin vain liikaa kiloja. Elämässä tapahtuu kivoja ja välillä vähemmän kivoja asioita. Tämän blogin tarkoitus on kuitenkin olla se foorumi, johon kirjaan tuntemuksiani ja kokemuksiani juuri tästä asiasta, painon pudotuksesta. Huomaan myös, että tämän kirjoittaminen auttaa minua eteenpäin. Asioiden työstäminen kirjoittamalla on terapeuttista, myös kun on painonpudotus kyseessä :) Tuntuu jotenkin lohdulliselta, että voin kertoa teille miltä tänään tuntuu. Te nimittäin olette siellä, näen sen blogin tilastoista, vaikka ette niin usein kommentoikaan.
Kysyin tänään mieheltäni, onko hänestä kiusallista, että kirjoitan näinkin henkilökohtaisesta asiasta. "Niin kauan kuin sinusta tuntuu hyvältä kirjoittaa, ei se haittaa minua" sanoi viisas siippani. Sanoisin, että puolisolta vaaditaan aika kypsää asennetta tällaisessa tilanteessa. Olimme toki keskustelleet tästä jo ennenkuin tein blogista julkisen, mutta tunsin tarvetta varmistaa asia, nyt kun kirjoittelua on jatkunut jonkin aikaa.
Niinpä, saatte jatkossakin lukea ylä- ja alamäkien sarjasta, joita tässä seikkailussa vielä tulee. En näet aio luovuttaa. En, vaikka elämä joinakin, tämän kaltaisina päivinä, on hieman kuin tänään leipomamme muffinsit - ei niin lähellä täydellisyyttä ;)
ps. Nämä ovat sitäpaitsi kyllä täydellisiä laihduttajan muffinseja - rypsiöljy saa ne maistumaan kuivatulle heinälle eivätkä ne muutenkaan jostain syystä herätä syöpöttelyhaluja...
Olkoon syy mikä tahansa, olen koko päivän joutunut taistelemaan kielteisiä tunteita vastaan. Tiedän, että olen laihtunut hurjaa vaihtua lähes kahdeksan kiloa kuukauden aikana. Se on melkein päätä huimaavaa, oikea tahti olisi ollut 0,5-1 kg/viikko. Jossain vaiheessa on muutenkin luonnollista että keho vähän jarruttelee, ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Tai voi olla että eniten on kyse siitä, että en muina päivinä ole pystynyt olemaan niin kovin ankara ruokavalion suhteen. No, kuten huomaatte, yritän löytää syytä, eikä sitä tarvitse kovin kaukaa hakea. Eniten harmittaa se, että reagoin tapahtuneeseen niin voimakkaan negatiivisesti. Viikonlopun herkkupäivien saapuminen ei myöskään tunnu nyt niin kivalta...
Tunnen itseni pinnalliseksi, ikäänkuin tuijottaisin vain omaa napaani ja vaakalukemia. Toivottavasti ymmärrätte, että olen toki muutakin kuin vain liikaa kiloja. Elämässä tapahtuu kivoja ja välillä vähemmän kivoja asioita. Tämän blogin tarkoitus on kuitenkin olla se foorumi, johon kirjaan tuntemuksiani ja kokemuksiani juuri tästä asiasta, painon pudotuksesta. Huomaan myös, että tämän kirjoittaminen auttaa minua eteenpäin. Asioiden työstäminen kirjoittamalla on terapeuttista, myös kun on painonpudotus kyseessä :) Tuntuu jotenkin lohdulliselta, että voin kertoa teille miltä tänään tuntuu. Te nimittäin olette siellä, näen sen blogin tilastoista, vaikka ette niin usein kommentoikaan.
Kysyin tänään mieheltäni, onko hänestä kiusallista, että kirjoitan näinkin henkilökohtaisesta asiasta. "Niin kauan kuin sinusta tuntuu hyvältä kirjoittaa, ei se haittaa minua" sanoi viisas siippani. Sanoisin, että puolisolta vaaditaan aika kypsää asennetta tällaisessa tilanteessa. Olimme toki keskustelleet tästä jo ennenkuin tein blogista julkisen, mutta tunsin tarvetta varmistaa asia, nyt kun kirjoittelua on jatkunut jonkin aikaa.
Niinpä, saatte jatkossakin lukea ylä- ja alamäkien sarjasta, joita tässä seikkailussa vielä tulee. En näet aio luovuttaa. En, vaikka elämä joinakin, tämän kaltaisina päivinä, on hieman kuin tänään leipomamme muffinsit - ei niin lähellä täydellisyyttä ;)
ps. Nämä ovat sitäpaitsi kyllä täydellisiä laihduttajan muffinseja - rypsiöljy saa ne maistumaan kuivatulle heinälle eivätkä ne muutenkaan jostain syystä herätä syöpöttelyhaluja...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)