14.2.2014

"Tuli mitä tuli, minä pystyn tähän kyllä". Niinhän minä eilen sanoin. Tänään nuo sanat joutuivat kuitenkin koetukselle, kun aamupunnitus näytti, ettei paino ollut laskenut piiruakaan. Pöhköstä vaakasta on vaikea saada täsmällistä lukua, mutta saattoi olla että paino oli jopa noussut hieman. No, ainakin pysynyt paikallaan. Saattaa olla että keskiviikon mässäily heitti dieetin pois raiteiltaan.

Olkoon syy mikä tahansa, olen koko päivän joutunut taistelemaan kielteisiä tunteita vastaan. Tiedän, että olen laihtunut hurjaa vaihtua lähes kahdeksan kiloa kuukauden aikana. Se on melkein päätä huimaavaa,  oikea tahti olisi ollut 0,5-1 kg/viikko. Jossain vaiheessa on muutenkin luonnollista että keho vähän  jarruttelee, ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Tai voi olla että eniten on kyse siitä, että en muina päivinä ole pystynyt olemaan niin kovin ankara ruokavalion suhteen. No, kuten huomaatte, yritän löytää syytä, eikä sitä tarvitse kovin kaukaa hakea. Eniten harmittaa se, että reagoin tapahtuneeseen niin voimakkaan negatiivisesti. Viikonlopun herkkupäivien saapuminen ei myöskään tunnu nyt niin kivalta...

Tunnen itseni pinnalliseksi, ikäänkuin tuijottaisin vain omaa napaani ja vaakalukemia. Toivottavasti ymmärrätte, että olen toki muutakin kuin vain liikaa kiloja. Elämässä tapahtuu kivoja ja välillä vähemmän kivoja asioita. Tämän blogin tarkoitus on kuitenkin olla se foorumi, johon kirjaan tuntemuksiani ja kokemuksiani juuri tästä asiasta, painon pudotuksesta. Huomaan myös, että tämän kirjoittaminen auttaa minua eteenpäin.  Asioiden työstäminen kirjoittamalla on terapeuttista, myös kun on painonpudotus kyseessä :) Tuntuu jotenkin lohdulliselta, että voin kertoa teille miltä tänään tuntuu. Te nimittäin olette siellä, näen sen blogin tilastoista, vaikka ette niin usein kommentoikaan.

Kysyin tänään mieheltäni, onko hänestä kiusallista, että kirjoitan näinkin henkilökohtaisesta asiasta. "Niin kauan kuin sinusta tuntuu hyvältä kirjoittaa, ei se haittaa minua" sanoi viisas siippani. Sanoisin, että puolisolta vaaditaan aika kypsää asennetta tällaisessa tilanteessa. Olimme toki keskustelleet tästä jo ennenkuin tein blogista julkisen, mutta tunsin tarvetta varmistaa asia, nyt kun kirjoittelua on jatkunut jonkin aikaa.

Niinpä, saatte jatkossakin lukea ylä- ja alamäkien sarjasta, joita tässä seikkailussa vielä tulee. En näet aio luovuttaa. En, vaikka elämä joinakin, tämän kaltaisina päivinä, on hieman kuin tänään leipomamme muffinsit - ei niin lähellä täydellisyyttä ;)

ps. Nämä ovat sitäpaitsi kyllä täydellisiä laihduttajan muffinseja - rypsiöljy saa ne maistumaan kuivatulle heinälle eivätkä ne muutenkaan jostain syystä herätä syöpöttelyhaluja...