Tänään tunnen itseni lihavaksi. Tai siis lihavahan minä olenkin, mutta nyt tuntuu jostain syystä kuin olisin lihonnut takaisin kaikki melkein seitsemän kiloa. Järjen ääni sanoo toki, että harvoin sellaista nyt yhdessä yössä tapahtuu, mutta silti..
Reisien isot lihakset ovat kipeät, käveleminen on vähän hankalaa. Aamulla olen kuin puupökkelö kun nousen sängystä, selkäkin kiukuttelee. Keho ei ole tottunut liikkumaan näin paljon.
Älkää käsittäkö väärin. Kaiken pinnallisen harmin alla on yhä positiivinen ajatus mennä eteenpäin kohti kevyempää minää. On säilytettävä realistinen asenne. Eihän elämässä muutenkaan ole joka päivä pelkkää auringonpaistetta, tulee päiviä jolloin kaikki menee päin brinkkalaa. Ehkä tämä on yksi niistä, ainakin osittain.
Katselen jälleen työhuoneen ikkunasta ulos. Voin melkein haistaa kevään tuoksun maisemassa, vaikka nythän pitäisi olla talvi huipussaan. Jotain näkymässä kuitenkin on sellaista, joka kertoo, että aurinkoa kohti mennään. Iloitsen jo nyt kesäisistä pyöräajeluista ja uimareissuista, ajatellen itseni nykyistä paljon kevyemmäksi. Kunpa mikään ylitsepääsemätön este ei sotkisi suunnitelmaani jatkaa tätä dieettiä, joka niin tuntuu omalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti