maanantai 3. helmikuuta 2014

3.2 2014

Kurniiii. Maha kurniiii...Mutta en aio antaa periksi. Päivästä on jäljellä vain muutama tunti ja jos menen aikaisin nukkumaan, aamu tulee kohta ja saan taas aamiaista :)

Tänään oli aamulla vähän hutera olo. En kyllä ymmärrä miksi, söin sentään ison lautasellisen puuroa aamiaiseksi. On kuin keho arvaisi jo aamupalasta, että jaaha, tänään mennään pienellä liekillä. Pyysin miestä tuomaan kaupasta lihaa, koska ajattelin että pitää saada kunnon ateria, jotta jaksaa. Sain siis porsaan sisäfilettä, salaattia ja höyrytettyjä kasviksia. Oioi se oli hyvää!!! Tässä kuva, olen kauhean pahoillani että laatu on ihan surkea, mutta no, kyllä te hahmotatte mitä lautasella on, eikös juu :)


Tytär alkoi matkalla taidekouluun selittää, miten aikoo ensi viikonloppuna leipoa muffinsseja joihin tulee suklaakuorrutus. Minun oli pyydettävä, että puhuttaisiin jostain muusta, sen verran alkoi suupielet kastua :D

Tänään olen muutenkin joutunut taistelemaan vähän tavallista enemmän nälkää ja mielitekoja vastaan. Liikunta on jäänyt vähemmälle, ellei lumiukon rakentamista ja lumipallojen heittämistä koiralle lasketa. Kaupassa tuli yhtäkkiä kauhea hiki, mietinkin jo, että joko se mummokuume iski? Toivottavasti ei sentään, ehkä minulla oli vain niin paljon vaatteita palelemisen estämiseksi, eikä sää sitten kuitenkaan ollut  kovin kylmä..tai ehkä paasto saa hikoilemaan, mistä sen tietää.

Olen rääkännyt ruumistani niin kauhealla ruokavaliolla aikaisemmin, joten ei oikeastaan olisi mikään ihme, vaikka minulle nyt muutoksen kourissa kasvaisi toinen nenä ja sarvet päähän elimistön puhdistaessa itseään. Myös näille reaktioille on annettava aikaa ja armoa.

Olen henkisesti valmentanut itseäni aloittamaan jumppaamisen kotona. Jokohan olisin valmis tekemään vähän vatsalihasliikkeitä? Tosin pelkään pahoin että en saa itseäni yhtään kertaa lattiasta ylös. Minun kroppani kun luulee että ne vatsalihakset on jotain, mitä käytetään herkuttelun yhteydessä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti