Tänään olen laiska. Eilinen lauantai kului mukavassa kirpputoritapahtumassa, jossa olin oman yritykseni kierrätystuotteiden kanssa. Liikuntaa tuli lähinnä tavaroiden roudaamisesta edestakaisin, muuten päivä meni seistessä. Herkkujakin söin, olihan lauantai. Huomaan että aivot ovat asettuneet erikoiselle taajudelle, heti kun laitan suuhuni jotain "epäterveellistä", alkaa jokin sisäinen hälytys toimia. Se ei ole tarpeen. Olen ajatellut niin että välillä saan herkutella, kokemuksesta tiedän että täydellinen kieltäytyminen ei omalla kohdallani kuitenkaan onnistu. Tai voisihan se onnistua jonkin aikaa, mutta "ei saa ollenkaan" johtaa hyvin nopeasti vaiheeseen "saa koko ajan".
Olen aina tuskaillut ihmisiä, jotka ostavat kahvilassa kalliin ja upean leivoksen ja pilaavat sitten sen syömisen hokemalla suupalojen väleissä, miten he eivät saisi tällaista syödä ja miten tämä nyt lihottaa. Kotonakin olen sanonut miehelle ja tyttärelle että on vain kaksi järkevää vaihtoehtoa: syödä herkkua ja nauttia siitä tai olla sitten nauttimatta kokonaan.
Opettelen nyt samaa itsekin. En aio pilata nautintoa manaamalla samalla suussa olevan herkun hornan tuuttiin. Typerää tuhlausta, sanon minä. Kun herkutellaan, niin sitten herkutellaan!
Siitäkin huolimatta mietin tänään, joko olen saanut takaisin kaikki melkein viisi kiloa, jotka ovat tähän mennessä kadonneet. Tunnen itseni turvonneeksi tynnyriksi. No, olen iso tyttö (enkä tarkoita nyt kokoani) ja tiedän että kerran kuussa minä AINA turpoan tynnyriksi, en voi pariin päivään harrastaa kovin rajua liikuntaa JA syön ehkä vähän enemmän. Mutta tämä pätee siis vain muutamaan päivään.
Pysyvään painonpudotukseen kuuluu minusta myös tiedostava armollisuus itseään kohtaan. Ja tätä EI siis tule sekoittaa salaiseen paktiin itsensä kanssa, joka sallii kaikenlaisen mässäilyn erilaisten verukkeiden varjolla. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan itsensä haukkumisesta ole minkään valtakunnan hyötyä, unohdetaan siis se.
Pieni rauhoittuminen on myös tarpeen, jotta taas jaksaisi painaa tarmokkaasti eteenpäin. Olkoon tämä siis ainakin osittain pyjamapäivä - kokonainen ei taida onnistua, koska polttopuut eivät vieläkään ole oppineet juoksemaan itse sisälle ja olen tällä hetkellä kotimme ainoa toimintakykyinen yksilö muiden sairastaessa.. Huomenna taas paastotaan reippaasti, kanan rintapalat odottavat jo jääkaapissa. Asia johon kyllä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, olisi paastopäivien menuun vaihtelevuus, tällä hetkellä en ole jaksanut vaihdella aterioita niin kovin paljoa. No, alussahan tässä vasta ollaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti