Herätessäni iloitsen siitä, että saan syödä kunnon aamiaisen. Leipää kaipasin paastopäivänä, joten ruista ranteeseen aamulla. On kiinnostavaa havaita, että vaikka olen nälkäinen, en tunne tarvetta ahmia enkä myöskään tee niin.
Päivä sujuu normaaleissa merkeissä, syön kuten yleensä. Jostain syystä kuitenkin haluan syödä tänäänkin viisaasti. Leivän päälle laitan sulatejuustoa jossa on 9 % rasvaa, salaattia, vähän kevyttä kinkkua ja vihanneksia. Nautin makujen simfoniasta suussani. Mmm, ruoka on hyvää. Nautin kuitenkin maltillisesti.
Tuntuu etten halua pilata eilistä kieltäymyksien summaa ahmimisella. Sitä paitsi, homma on nyt käynnissä ja minusta tuntuu mahdottoman hyvältä. Jesss!!!!
Omat yritykseni "laihduttaa" ovat usein kaatuneet epäonnistumisiin ja siihen, etten ole jaksanut jatkuvaa rajoittelua. Kun sitten olen kaatunut kuvaannollisesti rähmälleni ja hukkunut syyllisyydentunnon hyökyaaltoihin, olen kiivennyt suklaalevyn päälle kellumaan ja todennut että se olikin sitten siinä.
Tällä 5:2-systeemillä ei tuollaista tilanne tule. Totta on, että paastopäivinä on hillittävä mielihalunsa, mutta jokainen onnistunut 500 kalorin päivä on valtava voitto ja saavutus. Ja kun sitten ruokapäivinä syön vähän vapaammin, ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä tai epäonnistumista. Hyvästi jatkuva itsensä ruoskiminen, tervetuloa hurraahuudot ja rohkaisevat taputuksen olkapäälle. Hyvä minä!!!
Illalla meillä on tyttären kanssa yhteinen lyhyt esitys hengellisessä tilaisuudessa. Olen pitkään kärsinyt esiintymisestä koska olen hävennyt painoani, vaikka niin hyvin tiedän että ystäväni rakastavat minua kiloistani huolimatta. Tänään kuitenkin kiipeän lavalle rohkeampana kuin pitkään aikaan. Kukaan ei tietenkään voi nähdä minun laihtuneen vielä, mutta salaa mielessäni tunnen jo kuinka olen ihan pikkuisen hoikempi. Se on hykerryttävä tunne. Pikkuriikkinen murto-osa häpeästä on sulanut ensimmäisen onnistumisen mukana pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti